sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Juustotarjotin

Lauantaina herkuteltiin juustojen ja viinin kera. Rakastan juustoja yli kaiken. <3





Meillä oli tarjolla citymarketin erikoisjuustohyllyltä napattuja juustoja. Sinihomejuustoa, valkohomejuustoa, chili goudaa ja tavalliselta juustohyllyltä sinihomejuustoa ja aurinkokuivattua tomaattituorejuustoa. Tietysti suolakeksejä ja viinirypäleitä.
Viini ei nyt ehkä ollu se täydellisin JUURI juustoille tarkotettu viini, vaan perus halpis El tiembo makea.
Mutta maistui kyllä juustojen kanssa.




(ps.melkein unodin ottaa kuvia kyseisestä asetelmasta.

Karppausystävällisemmän tästä juustotarjottimesta saa ostamalla kuivaa viiniä ja tekemällä vaikkapa keksit itse tällä ohjeella. Kokemuksella voin sanoo, että noi keksit on tosi hyviä ihan perus emmentalin ja voin kanssa, joten ei voi kieltää etteikö ne muka sit sopis tähän tarkotukseen.



Mukavaa sunnuntaita kaikille ja hyviä juusto herkutteluja :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ituja

Nopeaa, hyvää, kevyttä, täyttävää -salaattia

Lisukkeeks voi laittaa oikeestaan mitä tahansa lihaa. Meillä tätä on syöty kanan ja tonnikalan kanssa.

Tarvitaan:

Salaattipussi
viinirypäleitä
ituja
kurkkua
+lisuke(tonnikalaa)
salaatinkastike


Tarviiks tää nyt sen kummosempaa ohjetta. Ei munkaan mielestä. Kaikki nyt osaa lapata lautaselle kyseisiä aineksia oman mielensä mukaan. - Eikö :)





Tää oli kyllä erittäin raikas salaatti, sitten mies(nais)muistiin !

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Metsäsienikastike

Syksy on sienten aikaa. Niinpä meillä syötiin eräs päivä metsäsienikermakastiketta pihvin kera. Sienet ei valitettavasti ollu itse keräämiä, vaan ihan kaupan hyllystä ostettuja.

Kastike oli niiiiin herkullista ja maistui vielä seuraavana päivänä itse tehtyjen lihapullien kanssa. NOMMM!

Metsäsienikastike:

Paketti metsäsieniä
2dl ruokakermaa
voita
1/3osa koskenlaskija voimakas juustoa
lihaliemikuutio
sipuli

Kastikkeesta saa jämäkämpää laittamalla enemmän juustoa, kuin 1/3osan.

Kyllä se pihvikin sielä on.


Huuhtele sienistä ylimääräinen suola pois. Kuullota sipuli voissa ja paista sienet. Lisää koskenlaskijajuusto ja kerma sekä lihaliemikuutio. Mausta vielä mustapippurilla. Keitä vihannekset ja paista pihvi. : )


maanantai 13. elokuuta 2012

Kasvis"pyttäri"

Tätä vois verrata pyttipannuun ja tulee ihan joku grillisafka mieleen kun heittää ketsupit ja majoneesit vielä päälle. NOMNOM.

Vihannekset ja nakit vaan paistuun pannulle ja mausteeks suolaa,mustapippuria,valkosipulijauhetta ja grillimaustetta.

Avot ja notta ei liian ykstoikkosta ois, niin kylkeen viel salaatti (perus ) ja jos haluu viel vähän lisää proteiinia niin päälle paistettu kananmuna niinkon oikeeseenkin pyttäriin kuuluu : )




tiistai 31. heinäkuuta 2012

Katkarapukeitto

Välillä sitä keksii hyviäkin ruokia jääkaapin ja pakastimen jämistä, kun ei oo rahaa/huvitusta lähtee kauppaan.
Tää kyseinen keitto on just sellanen, jonka joskus aikoinaan keksin. Tätä on jo muutamia kertoja meillä tehty ja on muuten hyvää !


4 annosta

300g kruunuvihanneksia
350 g katkarapuja
1-1.5dl kermaa
1l vettä
kasvisliemikuutio

Keitä vihannekset kasvisliemikuution kanssa. Lisää loppuvaiheilla joukkoon hieman yli puolet ravuista. Soseuta kunnolla sauvasekottimella. Lisää kerma, loput katkaravut ja kiehauta.
Keitto on valmis.




lauantai 28. heinäkuuta 2012

Uunibanaani = hiilarimättö

Kaikkihan nyt osaa uunibanaaneja tehdä.  (Paitsi allekirjottanu joutu pikkasen hakeen vinkkiä, kauan niitä sielä uunissa pidetään : D )
Banskujen kanssa kuuluu tietysti syödä vaniljajäätelöä ja mä laitoin vielä suklaakastiketta ja suolapähkinöitä. Voin kertoo, että on meinaan sitten niin suussa sulavaa mättöä. Tulee ihan vesikielelle kun muistelee ja kattelee tota kuvaa..
Noi suolapähkinät on kiva yhdistelmä makean kanssa.

Ja kerrottakoon nyt että n.10 minsaa riittää, kun pitää niitä sielä uunissa.





perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kukkakaalilaatikko

Miehekkeeni joskus pongas tän ohjeen netistä, mutta nyt en kyllä kuollaksenikaan enää muista alkuperäistä osotetta. Tää oli tehty jauhelihaan, mutta me todettiin että kanan kanssa paljon parempaa.


Iso kukkakaali/ 2 pientä
kanasuikaleita(maustamattomia)
aurajuustoo
juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200asteeseen. Pilko kukkakaalit ja keitä hetki. Älä keitä liian kypsiksi, voi jäädä hieman koviksi, koska ne kypsyy kuitenkin uunissa.
Paista kanat ja mausta. Esim currylla ja grillimausteella. Voitele uunivuoka ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Kukkakaaleja voi vielä hieman muussata pienemmiksi. Päälle juustoraaste.
Paista n.20minuuttia.


Valmis nautittavaksi !



torstai 19. heinäkuuta 2012

Tzatziki ja tonnikalapihvit

Tää olikin taivaallinen makuelämys ja tzatziki sopi tonnikalapihvien kanssa kuin nenä päähän!

Tästä setistä tulee 6 pihviä.

3 ruokalusikallista kreikkalaista jogurttia
2 purkkia tonnikalaa öljyssä
2-3 ruokalusikallista vehnäleseitä
Suolaa maun mukaan
Ripaus mustapippuria
Ripaus valkosipulijauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200asteeseen. Valuta öljy tonnikaloista. Sekoita kaikki aineet keskenään ja muotoile pellille pihvit. Paista 20-30min. riippuen uunista.

Tzatzikin ohje löytyi kreikkalaisen jogurttipurkin kannesta ja sitä hieman soveltaen.

Rakastuin tzatzikiin ihan täysin lomailtuamme kreikassa. Syötiin sitä sielä varmaan joka päivä viikon ajan. Ja vielä kun kotiin päästiin oli pakko kokeilla tehdä itse.
Ja sehän valmistuu näin:

N. 2dl kreikkalaista jogurttia
100g kurkkua(ite oon aina pätkässy silmämääräsesti)
1 valkosipulin kynsi
Ripaus mustapippuria
Loraus oliiviöljyä
Loraus sitruunamehua
Pieni loraus viinietikkaa
suolaa

Raasta kurkku raastimen isolla osalla ja valuta raastetta siivilän läpi ylimääränen neste pois. Mausta suolalla. Reilusti.
Murskaa valkosipulinkynsi ja sekoita jogurtin sekaan sekä mustapippuri, tilkka oliiviöljyä,tilkka viinietikkaa ja sitruunamehu. Lisää valutettu kurkkuraaste. Sekoita kunnolla.

Tonnikalapihvien ja tzatzikin kylkeen keitettyjä/paistettuja vihanneksia, jotka on maustettu voilla.

Bon appetit !




tiistai 17. heinäkuuta 2012

Täyslihapihvit

Alotin tossa pari viikkoa sitten kolmivuorotyön, joten ei oo jääny hirveesti aikaa eikä mielenkiintoo kehitellä mitään erikoisuuksia. Lähinnä oon koittanu keksii jotain tosi nopeeta valmistaa tai sitten ollaan mätetty jotain hiilaripommeja(pitsaa,hampparia. Hyihyi)
Nyt on aika kuitenkin palata taas ruotuun, että tää turvotus lakkais : )

Eräs kaunis tai ei niin kaunis päivä, väsäsin meille otsikon mukaiset pihvit.
Tää nyt ei kauheesti mitään ohjeita tarvii, mutta tän blogin tarkotuksena onkin lähinnä antaa vaan vinkkejä mitä syödä.
Niinkin simppeliä valmistaa kun muotoilee vaan jauhelihasta pihvin näköisiä lättyjä, maustaa suolalla ja mustapippurilla ja paistaa pannulla. Päälle siivut cheddaria ja kylkeen keitettyjä vihanneksia. Vihanneksiin tietysti mausteeksi voita.

Hyvää pikaruokaa : )




perjantai 6. heinäkuuta 2012

Jauhelihamössö

Oon ihan itse kehitellyt tällaisen yksinkertaisen jauhelihamössön. Tulee mieleen italianpata ilman makaroonia :)

Mä oon tehnyt tätä monena eri variaationa, koska tohon sekaan nyt voi lisätä mitä tykkää. Peruksena on kuitenkin ollu aina herkkusienet + sitten on ollut he-ma-pa, porkkanaa, nuppuvihanneksia jne..

Tähän settiin tuli

Jauhelihaa 400g
herkkusieniä 1 iso tölkki
sipuli
pussi papuja
1 purkki valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
loraus ketsuppia
mausteet: suola, grillimauste, mustapippuri
joskus oon laittanut lihaliemikuutionkin




Päälle juustoraastetta tai parmesania

(Kuvat on räpsästy nopeesti ennen töihin lähtöö.)

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tonnikalapiirakka

NAMNAMNAM ja vielä kerran NAM.
En oo kertaakaan "karppauksen" alotettua tehnyt minkäänlaista piirakkaa. Toissapäivänä alko kuitenkin makuhermoja kutkuttaan että nyt tekis mieli piirakkaa.
Kaivoin karppaus.info sivuilta kommenttejen perusteella hyvän pohjan ja hyvä pohjahan siitä tulikin !

Pohjaan tarvitaan

60g voita
80g mantelijauhoja
150g juustoraastetta.

Ensimmäisellä kerralla tein tolla ohjeella ja heti seuraavana päivänä hieman suuremmalla
eli n100g mantelijauhoja ja 175g juustoraastetta. Isommalla siksi, että ekalla kerralla taikina ei ihan riittänyt vuoan reunoille asti. Hieman isommalla määrällä sai taikinaa myös reunoille ja paistettaessa reunoista tuli ihanan rapeat.
Pohjaa esipaistettiin 175asteessa 10minuuttia.

Täytteeksi laitoin
2prkl tonnikalaa öljyssä
kirsikkatomaattia
150g creme bonjour aurinkokuivattu tomaatti
2dl ruokakermaa
2 munaa
juustoraastetta


Tätä piirakkaa on testattu uunituoreena ja hieman kylmettyneenäkin. Toimii !




perjantai 29. kesäkuuta 2012

Gourmeta arkeen

Lehtipihvi kera wokkivihannesten.

Monelle tällainen ateria onkin aika gourmeta jota syödään kerran pari vuodessa jossain ravintolassa ja onhan se, mutta meilläpä tätä syödään usein. Jos ei kerran viikossa niin ainakin kerran kahdessa.
Citymarketissa tollanen kahden lehtipihvin + maustevoit -paketti maksaa semmosen n. 5€ joko hieman alle tai hieman yli ja siihen n. 3€ wokvihannes pussi, ei mun mielestä oo yhtään paha hinta tollasesta ateriasta !


findus wokvihannekset "Bali".


Pihvin paistoon oon joskus pongannut lehdestä erään tosi hyvän ohjeen.
Jos et siis tiennyt tai oot ihmetellyt miks pihvistä tulee liian sitkeä, oot paistanut pihvin väärin.
Pihvi siis kannattaa paistaa aina voissa JA öljyssä. fifty-fifty. Paistamiseen riittää 2minuuttia per puoli.
Tätä kun olen noudattanut joka kerta kun pihviä paistan, oon saanut niin täydellistä ja mehevää pihviä !



Pihvit luonnollisesti maustetaan pippurilla ja suolalla ja nimenomaan ennen paistoa. Moni luulee(niinkun itsekin pitkän aikaa) että pihvit maustetaan vasta paiston jälkeen. Tämä on siis harhaluulo. Päälle maustevoita. Kasviksiin lisätään paiston loppusekunneilla voita ja lautasella päälle laitetaan creme bonjour aurinkokuivattua tomaattia.

Bon appetit !

torstai 28. kesäkuuta 2012

Vitalinea protein

Ostin kokeilumielessä tällaisen jogurttijuoman, kun oli pakko saada äkkiä jotain mahan täytettä.

Pakko sanoo nou tälle juomalle.
Ihan ensimmäiseks makuhermoihin pisti se jauhoinen maku. Mikä tietenkin johtui herajauheesta että saadaan proteiinia. Toiseks, liian kirpeä maku. Ostin ananaksen makuisen jogurtin ja mun mielestä ananas ei ole kirpeä. Tässä kuitenkin oli mun mielestä turhan kirpee.
Toi jauhosuus nyt vielä menee(kai siihenkin tottuu) joten aijon ainakin jossain vaiheessa maistaa sitä toistakin makua (metsämarjaa).


Tää oli floppi !







keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Herkkusienikeitto

Huippu hyvää, kermaista ja simppeli valmistaa.
Tein ensimmäistä kertaa sienikeittoa ja pakko vähän leuhkia että dam, oon hyvä kokki ! : D
Vaikkakin luulis tälläisen liemen teko onnistuvan amatööreiltäkin.


Herkkusieniä 300g + 100g
Kuohukermaa 1.5 dl
koskenlaskija (perinteinen) 1/3osa
sipuli
kasvisliemikuutio
vettä 1l


Pilko 300g sieniä ja sipuli. Paista voissa niin että sienistä on lähtenyt ylimääräinen neste.
Laita vesi siksi aikaa kiehumaan ja sekaan liemikuutio. Kaada sienet veteen ja lisää juusto. Pilko sillä välin loput sienet n. 100g  pieniksi kuutioiksi ja paista voissa. Kun juusto on sulanut, lisää kerma, kiehauta. Soseuta hieman sauvasekoittimella, lisää kuutioidut sienet sekaan ja kiehauta vielä muutama minuutti.

Perfecto !




tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kana - majoneesisalaatti

Juhannus meni hyvästä seurasta ja aivan järjettömän hyvästä ruoasta nauttien.
Perjantaina grillattiin makkaraa ja lihaa, kylkeen oli salaattia ja patonkia. Lauantaina herkuteltiin lohella ja uusillaperunoilla ja illalla nautiskeltiin lettuja mansikka-vadelmahillon kera. NAM.
Mun mielestä kesä ei oo kesä jos ei saa edes kerran syödä uusiaperunoita aidon voin kanssa. 


Kamera ei ollut mökkeilessä kovinkaan suuressa käytössä, joten mitään vesikielelle nostattavia kuvia ei oo valitettavasti juhannuksesta tarjolla.
Sen sijaan tarjoon yhden ohjeen kanasalaatista.

Tarvitset:

  • Kanasuikaleita
  • Fetakuutioita
  • Oliiveja
  • Kurkkua
  • Tomaattia
  • Jäävuorisalaattia
  • Majoneesia

Paista kanat ja mausta grillimausteella,curryllä,mustapippurilla ja ripauksella suolaa.
Pilko muut ainekset sillä välin kun kana jäähtyy. Sekoita kaikki majoneesin kanssa sekasin ja lisää vielä hippunen currya mausteeksi.

Nauti välittömästi tai laita hetkeksi jääkaappiin "antautumaan".





Annos oli vaikee kuvattava.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Minuutin sämpylä

Pistin ajastuksella julkaisuun tällaisen tiistai aamuna tehdyn kokeilun.
Oli pakko ottaa testaukseen karppaus.info sivuilla hehkutettu 1 minuutin sämpylä. Ja pakko todeta, että olihan se syötävää. Itse käytin tässä vaan pelkkiä vehnäleseitä.
Hieman märäks toi sämpylä jää, en sitten tiedä pitäiskö sen antaa jäähtyä kauemmin. Mun oli kuitenkin pakko päästä heti kiireellä maistaan. Päälle sivalsin voita (ihka aitoa voita, meillä ei enään mitään margariinejä kaapista löydy!) ja pari siivua kurkkua.
Tätä kyllä tehdään muulloinkin leipähimon tai pikkunälän sattuessa !




perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mansikkajälkkäri

Eilen päätin vähän herkutella ja unohtaa low carbit. Ostin espanjalaisia mansikoita (4€/l), (koska suomalaiset oli sen verta suolasen hintasia.(6€/l)
Päälle makeutusaineella hieman makeutettua kermavaahtoa ja pari palaa pandan valkosuklaata. Kyllä hiveli makuhermoja.




Tämän annoksen myötä toivotan oikein herkullista juhannusta !
Meikä lähtee mökille hyttysten syötäväks : )



torstai 21. kesäkuuta 2012

Kukkakaaliriisi kanakastikkeella

Selaillessani tiistaina ruokablogeja ja ideoita keskiviikon ruokaan, törmäsin jossain karppausblogissa kukkakaaliriisiin. Järjettömän simppeli ja nopee valmistaa ja hyvää !

Raastetaan kukkakaali isoimmalla raastinterällä, laitetaan raaste kattilaan ja kaadetaan päälle kiehuvaa vettä, annetaan kiehua 10sekunttia suolavedessä(itse en ollut niin tarkka tässä ajassa).

Ja päälle kanapaprikajuustokastike, sekä kylkeen perus jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti salaatti. NOMNOM.
Kuka tässä mitään oikeeta riisiä tarvii !

Kanakastike valmistuu seuraavanlailla:
Ruskista maustamattomat kanasuikaleet, pilko paprika ja heitä sekaan, mausta grillimausteella, curryllä ja ripauksella suolaa. Lisää ruokakerma ja koskenlaskija voimakas sulatejuustoa maun mukaan. Itse laitoin n. 1/3 osan. Anna kiehua muutama minuutti.

Ja eikun syömään !



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Karpin hampurilainen

Alotetaas tää touhu nyt niinkin herkullisella elämyksellä, kuin hampurilainen. Tää burgeri peittoaa mennen tullen kaikki mäkkip***at ja hesepullat !
Hieman joutuu vaivaa näkemään enemmän, kun sen että hurauttais autolla mäkin luukulle ja takasin, mutta onhan se nyt sen arvosta !

Ihan alkajaisiks täytyy vääntää sämpylät ja nehän on tehty kuuluisalla mantelileipä -ohjeella. Nää leipäset on aivan mahtavan hyviä myös sellaisenaan; voin, leikkeleen ja juuston kanssa, mutta näihin burgereihin ne sopii kuin nenä päähän !

Sitten eikun valmistamaan jauhelihapihvit perinteiseen tapaan, eli sekoittamalla jauhelihan sekaan hieman turkkilaista jogurttia, sipulisilppua, mausteita ja kananmuna. Uunissahan noi tekeytyy mukavasti n.20min (riippuu uunista) 200asteessa.

Ja eikun latomaan väliin mitä ikinä tykkää. Tässä ollaan laitettu pihvin lisäksi cheddaria, tomaattia, kurkkua, salaattia ja itse tehtyä majoneesia.
Aivan buenon majoneesin saa tehtyä niinkin yksinkertasella tavalla, kun sekoittaa majoneesia ja turkkilaista jogurttia sopivassa suhteessa, lisää reilusti grillimaustetta, vähän mustapippuria ja currya sekä murskaa valkosipulinkynnen/valkosipulijauhetta.

Ja samahan toimii myös kanaversiona !

Eikun ääntä kohti !